Matala itsetunto, tuo sisäinen vihollisemme

Matala itsetunto estää meitä elämästä täysillä
Kuva: Gerd Altmann Pixabaysta

Vai onko sittenkään? Paneudutaanpa hetkeksi siihen.
Mitä itsetunto on? Sehän on meidän oma käsityksemme itsestämme, useimmiten suhteessa toisiin ihmisiin. Joku toinen osaa jotakin paremmin kuin me, joten ajattelemme olevamme huonoja, ”ei minusta ole tuohon”. Kun saammekin tietää, että tämä ulospäin täydelliseltä vaikuttava ihminen onkin jossain suhteessa vajavaisempi, kuin me, tunnemme heti olevamme parempi ihminen: ”kyllä minä ainakin tuon osaan”. (Noh, vähän kärjistetysti.) Matala itsetunto saa meidät tuntemaan itsemme useammin vajavaiseksi, huonommaksi, jopa epänormaaliksi suhteessa muihin. Matala itsetunto rajoittaa uskallustamme ja mahdollisuuksiamme. Jopa tavoilla, joita emme osaa tunnistaa. Miten siis itsetunto muodostuu?

Lapsuuden ympäristö vaikuttaa

Tiede on jo osoittanut, että 7-vuotiaaksi saakka imemme ympäristön antaman palautteen täysin kritiikittömästi itseemme, kuin pesusieni. Jos esimerkiksi vanhempamme tai huoltajamme antavat positiivista palautetta ja kasvattavat positiivisen kautta, siis ohjaamalla toimintaamme siihen, mitä meiltä halutaan, saamme aivan erilaisen itsetunnon, kuin sellainen ihminen, jolta kasvattaja kieltää asioita, kenties jopa suuttuu, kun lapsi on tehnyt ”vääriä” asioita. (En tietenkään tarkoita, ettei lapselta saisi mitään kieltää, mutta on iso ero siinä, sanooko vain ”ei” vai sanooko ”ei, tee sen sijaan näin.” Ja sitten on toki ne vanhemmat, jotka tekevät kaiken lapsen puolesta, niin ettei lapsi saa opetella virheiden kautta tekemään itse…. Mutta lastenkavatus on sitten kokonaan oma aiheensa.)

Jos opimme lapsena, että ainoa tapa saada kannustusta ja positiivista palautetta on tekemisen, suorittamisen kautta, aikuisena riski loppuunpalamiseen kasvaa merkittävästi suhteessa sellaiseen ihmiseen, joka on kasvatettu tuntemaan oma arvokkuutensa jo pienestä pitäen.

Tai voihan olla, että vanhemmat kehuvat ja kannustavat lasta, mutta omaavat itse huonon itsetunnon. Ja sen takia TOIMIVAT itse siitä käsin. Näin lapsen saama käytännön malli on kuitenkin matalasta itsetunnosta käsin toimimista. Itse kuulun tähän ryhmään (myös edelliseen!), muut ihmiset ja heidän tarpeensa tulivat aina ensin. Äiti-/vanhempi-ihmisellehän tämä ominaisuus on lapsen ollessa pieni jonkin verran välttämättömyyskin ajoittain. Mutta omia tarpeitaan ei saa silti unohtaa, vaikka niitä pienen lapsen kanssa joutuukin välillä lykkäämään. Itse opin lapsuudenkodistani sen, että muita ihmisiä pitää aina auttaa, kun sitä pyydetään, vaikka sitten itse kiristelisikin hampaita jälkeenpäin, ”että pitikin mennä lupaamaan”… Auttaminen sinänsä on tietenkin hyvä asia, mutta jos omat asiat jäävät jatkuvasti muiden tarpeiden täyttämisen jalkoihin, on syytä opetella pistämään omat rajat.

Kiusaus jättää jälkensä

Vaikka ns. Kasvatus olisikin kunnossa, koulukiusaus tai työpaikkakiusaus on erittäin tehokas keino murentaa itsetunto. Tai vaikkapa narsistin lähipiirissä oleminen. Tosin kiusaajat ja narsistit eivät yleensä jaksa kovin kauaa olla omat rajansa tuntevan, itsevarman ihmisen kimpussa, ainakin oman kokemukseni ja kuulemani mukaan. Matala itsetunto estää omien rajojen puolustamista ja niiden pitämistä, jonka esimerkiksi narsisti osaa käyttää hyväkseen todella hyvin.

Perimä ja kulttuuri vaikuttavat meihin

Jopa omien vanhempiemme kokemukset vaikuttavat meihin, ihan solutasolla. Tämäkin on tieteellisesti tutkittu. Suomalaisilla on rankka sota-aika ei-niin-kovin-kaukana kuitenkaan, tästä opimme suorittamisen, hampaan puremisen ja puhumattomuuden kulttuurin. Valittaa ei voinut, koska kaikilla oli yhtä kurjaa. Puhuttukaan ei juuri, koska ”mitäpä se hyödyttää”. Rintamalla olleet miehet ja lotat kokivat niin karmeita, että ei varmasti ollut ehkä sanojakaan ja kotiväki, joka ei ollut samaa kokenut, ei ehkä olisi ymmärtänyt…. Moni ei myöskään halunnut kuulla karmeuksista. Ja kyllähän niitä jälkiä sitten nähtiin, kun tunteita ei saanut edes puhumalla purkaa, mielenterveys ei kestänyt, keho sairastui, miehet jäivät etäisiksi, jopa poissaoleviksi. Nämä kaikki tunnetraumat ovat siirtyneet eteenpäin solumuistissa meille.

Peritty kulttuuri siirtyy helposti

”Lapset saavat näkyä, muttei kuulua,” tapasi omakin mummoni sanoa. Ja etenkin tyttönä piti osata olla kiltisti hiljaa, pojat saivat paljon enemmän juosta ja riehua, mieluiten tietysti ulkona. Ja toki omissa serkuissani pojat olivat myös vanhempia, minun ikäisissäni oli vain minä, pikkusisareni ja kanssani samanikäinen serkkuni, myös tyttö.
Oikeastaan olisin varmaan halunnut tulla isona kirvesmieheksi tai metalliartesaaniksi. Yläasteella kun sai valita käsityöt, otin tietenkin tekniset työt, olin ainoa tyttö kaikista 300:sta 7.-luokkalaisesta. Muistan yhden metallityön tunnin, kun kaikki kolme teknisen työn opettajaa seisoivat rivissä naputellessani vasaralla alumiinisuikaleesta rannerengasta ja kommentoivat, miten on mukavaa nähdä, että tytölläkin pysyy vasara kädessä…. Teki mieli kommentoida, etten ole yhtään miestäkään nähnyt, joka ei pitäisi vasaraa kädessä, mutta eihän siihen aikaan opettajille päätä auottu. Mutta koska pärjäsin koulussa etenkin lukuaineissa, kukaan ei missään vaiheessa suositellut minulle minkäänlaista käsillä tekemisen ammattia, vaan ohjaus oli voimakkaasti kohti lukiota. Valinnaisaineiden ATK-kurssilla yläasteella oli minun lisäkseni toinen tyttö, muuten kaikki olivat poikia.
Onneksi maailma on muuttunut jo paljon alle kolmessa kymmenessä vuodessa.

Tunnistitko itsesi?

Nyt saatat ajatella, että ”No niin, tiesin, pelini on pelattu. Minut on kasvatettu juuri noin, opin jo pienenä, että tekemällä lunastan paikkani maailmassa” (vaan mikään ei ole koskaan tarpeeksi!), tai ”Niin, tiedän, minulla on matala itsetunto, olen hylkiö/huono ihminen….” Tai ”Niin, minunkin vaarini oli rintamalla, olen siis perinyt kaiken sen itseeni.” Tiedätkö mitä?

Muutos on mahdollista!

Hyvä uutinen on se, että vaikka olisimmekin oppineet tai jopa perineet itsestämme negatiivisen käsityksen ja matalan itsetunnon, sitä on mahdollista muuttaa. Hyvin pitkälti elämässä toimimme alitajuisten uskomuksiemme mukaan. Kun tulemme tietoisiksi näistä uskomuksista, voimme muuntaa niitä. Pystymme vaikuttamaan itseemme jopa solutasolla, niin uskomattomalta, kuin se saattaakin kuulostaa.

Ai miten muka? No, siitäpä lisää vähän myöhemmin. Sitä odotellessa tilaa tästä Valokirjeeni, saat säännöllisen epäsäännöllisesti vinkkejä ja harjoituksia henkisen hyvinvointisi ylläpitämiseen ja parantamiseen ja uusimmat tiedot kursseistani ja muista tapahtumista, erikoistarjouksia ja suosituksia hyviksi kokemistani jutuista, jotka ovat auttaneet minua omalla polullani. Ja kun tilaat nyt heti, saat ilmaiseksi kirjoittamani e-kirjan Viisi vinkkiä ja harjoitusta parempaan itsetuntemukseen e-kirjan! Tilaa Valokirje tästä!

Kiitos, kun jaat eteenpäin!

Mitä mieltä olet? Kommentoi, niin jutellaan lisää!

%d bloggaajaa tykkää tästä: