Parantuuko masennus positiivisella ajattelulla?

Parantuuko masennus positiivisella ajattelulla?

Kiitos, kun jaat eteenpäin!

Ajatusten suuntaaminen positiivisuuteen

”Älä välitä, kyllä se siitä!” ”Ajattelet vain positiivisesti.” ”Jos koko ajan keskityt negatiiviseen, niin ei ihme, että tuntuu pahalta.” ”Ota nyt vaan itseäsi niskasta kiinni, äläkä laiskottele.” Nämä ovat tuttuja lauseita lähes jokaiselle masentuneelle. Mutta auttavatko ne? Onko kyse vain siitä, että masentunut on laiska ja jumiutunut negatiivisiin ajatuksiinsa ja hän ei vain viitsi/osaa suunnata ajatuksiaan oikein? Parantuuko masennus positiivisella ajattelulla? Väitän että ei.

Toki on totta, että se, mihin ajatuksena ja energiansa suuntaa, lisääntyy elämässä. Mutta vaikka miten hallitsisi ajatuksensa, keskittyisi aina hyvään ja positiiviseen, menneiden tapahtumien jälkeensä jättämät traumat eivät häviä. Pahimmillaan tämä joskus jopa pakonomainen positiiviseen suuntautuminen aiheuttaa jäytäviä syyllisyyden ja häpeän tunteita, paksujen suojamuurien rakentumisen hauraan sisimmän ympärille ja joskus tämän sisäisen ristiriidan purkautumisen ulospäin käyttäytymisenä, jota meidän yhteiskunnassamme pidetään ”häiriöisenä.” Käytännössä siis hallitsemattomina vihanpurkauksina, alkoholismina tai muuna riippuvuutena tai pakonomaisena käytöksenä, eristäytymisenä jne. Kun ”negatiiviset” tunteet tukahdutetaan, ihminen ei tule kuulluksi, nähdyksi, eikä hyväksytyksi sellaisena, kuin hän on.

Masennus eristää ihmisen.

Pärjääminen ja tunteista puhuminen

Shaun McNiff kirjoittaa kirjassaan Art Heals, että nykyajan yhteisöt eivät suvaitse ilmaisevaa ja poikkeavaa käytöstä yksilöiltä, jotka ovat emotionaalisessa kriisissä. McNiff mainitsee Ruth Benedictin Patterns of Culture -kirjan, jonka mukaan yksilöiden toimintahäiriö yhteisössä ei välttämättä ole tulosta heidän ”epänormaaliudestaan,” vaan todennäköisemmin johtuu yhteisön arvostuksen puutteesta heidän käytöstään kohtaan. On siis ”epänormaalia” reagoida mielenterveyttä ja tunne-elämää rasittaviin tilanteisiin ulospäin näkyvällä tavalla, sen sijaan pitäisi ”olla normaali”. Kyllähän meillä Suomessakin tämä häpeä, ”avun pyytäminen on heikkoutta,” -ajattelu ja yksin pärjäämisen kulttuuri tunnetaan.

McNiffin mukaan nykyaikana monet psykoterapiakoulujen dogmeista tiukasti kiinni pitävät uskovat, että tunne-elämän ongelmat voidaan korjata psykologisen selityksen kautta. Jos me vain pystymme ymmärtämään ja analysoimaan alitajuiset syyt ongelmakäytökseemme – useimmiten ajatellaan näiden olevan menneitä tapahtumia tai menetyksiä – seuraa vapautuminen ja ongelman poistuminen. Tässä ajattelussa kuitenkin ihmiskuva on rajoittunut siihen, että ihminen olisi rationaalinen, looginen olento ja keho on erillinen ajatus- ja tunne-elämästä.

Myös oman kokemukseni kautta tiedän, että pelkästään tunteista puhuminen ei vie määräänsä pidemmälle. Rudolf Steineria mukaellen: ajattelu on kuollutta, jos sitä ei elävöitetä. Tunteista voi puhua ja niitä voi analysoida. Mutta jos puhe jää vain puheen tasolle, ilman elävöittävää tunnekokemusta, vaikutus ei ole pysyvä, koska tunnetrauma ei ole parantunut ja vaikuttaa edelleen alitajuisesti. McNiff lainaa Ernst Cassireria taiteen ja myytin roolin määrittelyssä tietoisuuden ja itsetietoisuuden kehittymisessä: ”Todelliselle maailmalle, joka ympäröi ja hallitsee sitä, henki esittää oman riippumattoman kuvamaailmansa – yhä selkeämmin ja tietoisemmin se kohtaa ”vaikutelman” voiman aktiivisella ”ilmaisun” voimalla.” Tämä voima on taiteilijoiden ilmaisuvoima, vaikutelma ulkoisesta maailmasta sisäisessä tunnekokemuksessa inspiroi ilmaisuun. Monet taiteilijat ovat ihmisinä herkkiä, he aistivat herkästi ilmapiirejä, tunteita ja kokevat omat tunteensa voimakkaina.

Kokemukset jäävät kehomuistiin, kehon liike purkaa niitä

Tunnekokemuksemme jäävät myös kehomuistiimme ja geeniperimästä on löydetty todisteita, että vanhempiemme tunnetaakat siirtyvät meille (jos niitä ei ole käsitelty/purettu). Tässä Perheyhteiskunnan artikkelissa asiasta lisää kulttuurin näkökulmasta.

Kehollinen ja aistinen työskentely usein nostaa esille tunteita ja tuntemuksia, jotka eivät ole rationaalisia, niinpä niitä ei tavoita loogisen puheen ja järjen tasolla työskennellessä. Kehon liike laittaa liikkeelle myös kehon muistin ja liikkeen kautta voi purkautua monenlaisia tunnekokemuksia.

Etenkin masentuneen ajatukset saattavat juuttua samaan itseään toistavaan kehään: ”Minä olen arvoton”, ”elämälläni ei ole merkitystä”, ”kukaan ei rakasta minua”, ”elämä on pelkkää kärsimystä.” Syvästi masentuneella ajatukset kuolemasta saattavat alkaa tuntua vapauttavilta. Kun masentunut saa kehonsa liikkeelle, usein ajatuksissakin alkaa tapahtua liikettä, erilaista liikettä, kuin samaa rataa toistava kehä.

Ulkoapäin pakotettu liike on kuitenkin eri asia, kuin liike, joka kumpuaa sisältäpäin, kehosta itsestään. Niinpä lenkkeily ei välttämättä toimi tässä auttavana liikkeenä (vaikka toki hyvinvoinnin kannalta hyvä asia onkin), vaan kun keho saa tehdä sellaista liikettä, joka sille on tarpeellista ja hyväksi, keho voi ilmaista asioita, joita sanallisesti ei voisi ilmaista, ainakaan ensisijaisesti.

Masentuneen saattaa kuitenkin olla vaikeaa löytää itsestään sallivuutta vapaalle, kehon tarvitsemalle liikkeelle, koska usein käsitys itsestä on negatiivinen. Siksi jokin ohjattu rakenne ja ammattilaisen luotsaama prosessi voi olla tarpeen. Ohjattavaksi antautuminen vapauttaa oman itsen havainnointiin ja tekemiseen uppoamiseen. Ei tarvitse miettiä, tekeekö tehtävän oikein, muistaako kaiken, osaako ja pystyykö, kun terapeutti muistuttaa, ettei omassa ilmaisussa ole ”oikeaa” tai ”väärää”, mikä tahansa on riittävää ja mihinkään ei tarvitse pyrkiä, eikä mitään pakottaa.

Reflektointi auttaa mieltä

Ihmisen mieli on kuitenkin sellainen vekkuli, että se kaipaa usein selityksiä, rationalisointia, järkeistystä, logiikkaa. Sen takia on tärkeää reflektoida ja analysoida luovaa työskentelyä, jotta omat ajatusmallit saavat uudenlaisia muotoja, löytyy uusia sanoitustapoja tilanteisiin ja mieli voi asennoitua uudella tavalla muuttuneeseen itseen. Reflektoinnin ja analysoinnin kohta ja tapa on tärkeä. Luovassa tekemisen tilassa, jopa flow-tilassa, on mahdotonta asemoitua loogiseen maailmaan. Tämä tila jatkuu vielä hetken tekemisen jo loputtua. Luovan työskentelyn aikana voi havainnoida tässä hetkessä, muttei välttämättä vetää syy-yhteyksiä laajemmassa näkökulmassa. Ekspressiivinen taideterapia on tehokas ja voimakas tapa työskennellä tällä tavalla.

Parantuuko masennus positiivisella ajattelulla? Ei. Niin kauan, kuin ihmisen mielessä ja alitajunnassa ei ole valinnan mahdollisuutta aidosti, positiivinen ajattelu voi aiheuttaa enemmän haitta, kuin hyötyä. Valinta tulee mahdolliseksi, kun trauma (tunnelukoiksikin näitä voidaan nimittää) ei enää hallitse koko minuutta, vaan ihminen kokee aidosti mahdolliseksi traumasta huolimatta valita oman asenteensa elämän asioita ja tilanteita kohtaan. Tämä valinta nousee kuitenkin sisältäpäin, ei ulkoapäin pakotettuna ja useimmiten vasta, kun trauma on työstetty ja käsitelty pohjia myöten. Tunteiden työstämisen prosessi on henkilökohtainen matka. Sen syvyyttä, pituutta tai muitakaan määreitä ei kukaan ulkopuolinen voi määritellä, vaan jokaisella se on omansalainen.

Kiitos, kun jaat eteenpäin!

Mitä mieltä olet? Kommentoi, niin jutellaan lisää!